Tässä postaussarjassa tarkastellaan kirjoittamisen eri vaiheita.
Kirjoittaminen on prosessi
Kirjoittaminen – ainakaan pidemmän tekstin – on hyvin harvoin sitä, että kääritään hihat, istutaan alas, kirjoitetaan ja lopetetaan valmiiseen tekstiin. Kuten tiedämme, kirjoittaminen on prosessi, johon kuuluu monenlaisia vaiheita. On ideointia ja sulattelua, tekstimassan tuottamista, muokkaamista ja poistamista sekä lukemista ja uudelleenkirjoittamista.
Vaiheesta toiseen ei edetä välttämättä tietyssä järjestyksessä vaan välillä ne sulautuvat toisiinsa ja muodostavat syklejä. Silti kirjoittamista yleensä helpottaa ajatella tekstin ”raakamateriaalin” tuottamisen ja muokkaamisen ajatellaan eri vaiheiksi, joilla on eri tavoitteet. Jos editointivaihe napsahtaa päälle liian varhain, ei välttämättä edes synny tekstiä, jota myöhemmin muokata.
Tunnevaihtelua
Työvaiheiden lisäksi myös tunteet vaihtelevat, välillä jopa poukkoilevat. Innostus voi muuttua epätoivoksi, kyllästyminen iloksi. Joskus tekstin valmistumisesta voikin seurata huojentumisen ja onnen sijaan, tai ainakin sen rinnalla, kummaa tyhjyyttä – kunnes sitä taas innostuu aloittamaan uutta tekstiä.
Tuttua, luovan prosessin vaiheita kuvaavaa englanninkielistä meemiä mukaillen tekeminen ja siihen liittyvät tunteet voivat edetä vaikka järjestyksessä: 1) tää on huikeeta, 2) tää on vaikeeta, 3) tää on surkea, 4) mä oon surkea, 5) ehkä tästä tulee ihan ok, mistä päästään taas vaiheeseen 1/6) tää on huikeeta.
Erilaiset tunteet kuuluvat prosessiin, ovat osa sitä. Osa kirjoittamisessa kehittymistä onkin opetella tulemaan toimeen ajoittaisen epämukavuuden ja -varmuuden kanssa. Kuten Kirsi Pehkonen on todennut: Keskeneräisyys on tekstin normaali tila. Keskeneräinen on aina myös itse kirjoittaja.
Kirjoittamisen vaiheita
Mitään yhtä, universaalia mallia kirjoittamisen kaikista vaiheista ei voi vetää: jokaisen kirjoittajan ja jokaisen kirjoitusprosessin vaiheet muodostuvat omanlaisikseen. Toiset esimerkiksi haluavat suunnitella tekstinsä insinöörin tarkkuudella jo ennen tekstimassan tuottamista, toiset taas rämpivät eteenpäin intuitiolla katsoen, mihin teksti itse itseään vie.
Jotakin yhteistäkin kaikkien kirjoittajien vaiheista löytyy. Karkeasti kirjoitusprosessin voisi jakaa neljään vaiheeseen:
- Ideoiden ja sytykkeiden kerääminen
- Tekstimassan tuottaminen
- Tekstin muokkaaminen
- Tekstin valmistuminen
Jos kirjoittamista vertaisi keramiikkaan, voisi vaiheen yksi ajatella sen etsimisenä, mistä savea saa, vaiheen kaksi savimassan kaivamisena ja kokoamisena, vaiheen neljä sen muotoiluna ja vaiheen neljä lopullisen tuotoksen kuivattamisena tai polttamisena.
Postaussarjan seuraavassa osassa perehdytään tarkemmin ensimmäiseen vaiheeseen eli parhaisiin savipaikkoihin eli siihen, mistä ja miten ideoita ja aiheita oikein kerätään.
Millaisia vaiheita teidän kirjoittamisessanne on?
Vastaa