Kirjoittamisen apeus ja auvo

Kun olin pieni lapsi, maistoin kuulemma isoäitini keittiön pöydän ääressä ensimmäistä kertaa Coca-Colaa. Otin lasista reilun hörpyn. Hapot väänsivät kasvoni irvistykseen, joka kieli kaikesta muusta kuin mielihyvästä.

”Väkevää”, totesin. ”Hyvää.”

Sellaista se on kirjoittaminenkin, ajattelen.

Joskus se sujuu kuin leikki. Teksti onnistuu ohittamaan päälakeni, käsivarteni, sormeni ja itsekriittisyyteni ja virtaa jostakin tuntemattomasta maisemasta, joka tekee minut onnelliseksi ja jota haluan uppoutua tutkimaan iäksi. Kuin huumattuna huokaan, etten tarvitse juuri muuta kuin tämän. Ajattelen myös: Saako tämä olla näin helppoa? Teenkö jotakin väärin, kun kirjoittaminen ei olekaan kärsimystä?

Ikävä kyllä huumaannuttavat autuuden hetket ovat ohimeneviä. Aina välillä, joskus useimmiten, kirjoittaminen tuntuu epämiellyttävältä, vaikealta ja tahmealta. Hetkellistä auvoa seuraa apeus ja alakulo. Silloin en voi olla miettimättä: Onko tämä kaikille näin vaikeaa? Miksi minusta tuntuu taas kerran siltä, etten ollenkaan tiedä, mitä olen tekemässä? Osaanko tätä ollenkaan, ja kannattaako edes yrittää?

”Kirjoittaja on henkilö, jolle kirjoittaminen on vaikeampaa kuin muille ihmisille”, kirjoittaa Thomas Mann. Ajatus on huojentava. Kevyempinä kirjoittamisen hetkinä kelpaa nojata siihen ajatukseen, että mikäli jokin on hauskaa ja kepeää, edes hetken, kannattaa sitä nyt hyvän tähden jatkaa. Kirjoittaja voi luottaa, tai hänen on luotettava, siihen että tahmeita taisteluita seuraa sitä kevyttä ja herkullista mannaa, jonka jälkimaku auttaa jaksamaan läpi seuraavan hankalan vaiheen.

Kirjoittaminen on paradoksaalisesti helppoa ja vaikeaa, ihanaa ja kamalaa. Se aiheuttaa mitä suurinta nautintoa ja mitä viheliäisintä nihkeyttä ja irvistelyä. Sitä kyllä haluaisi tehdä, mutta samalla on valmis keksimään vaikka minkälaista muuta puuhaa aina tiskeistä vaatekaapin uudelleenjärjestelyyn ja kylpyhuoneen kaakeleiden saumojen hinkkaamisesta sen kulttimaineisen dokumentin (oikeasti Love Islandin) katsomiseen. Kaikkea muuta, kunhan ei vaan kirjoittavaa elämää, Minna Canthia tökerösti muunnellen.

Välihuomautus: Haluan tehdä selvän eron (kenties epäonnistumisen pelosta vuotavan) vitkuttelun ja hyvää tekevän muuntekemisen välille. Olen vankasti sitä mieltä, että joskus parasta mitä tekstilleen tai mille tahansa luovalle projektilleen voi tehdä, on jättää se rauhaan ja tehdä jotakin aivan muuta. Joskus kaakeleiden saumojen hinkkaaminen (tai se Love Islandin katsominen) on juuri sitä, mitä aivot tarvitsevat.

Se, että ajoittain inhoan kirjoittamista, ei teekään minusta tai kenestäkään muusta huonoa kirjoittajaa. Enemmänkin se tekee minusta kirjoittajan, etenkin jos siitä huolimatta pysyn työni äärellä tai ainakin palaan sen äärelle kerta toisensa jälkeen. Kirjailija ja dramaturgi Anders Vacklinin mukaan epäilykset, pelot ja muut negatiiviset tunteet ovat osa kirjoittajan työtä, eikä niistä pääse eroon kuin työtä vaihtamalla.

Mieluiten otan koko show’n. ”Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää”, totesi Minna Canth. Haluan samaa.

Niinä aikoina, kun suhteeni kirjoittamiseen on viilennyt, ellei jopa kriisiytynyt, olen huomannut elvyttäväksi ainakin muiden kirjoittajien seuraan hakeutumisen ja hyvien, uskoa valavien kirjoitusoppaiden lukemisen – ja hyvä on, myös tavalla tai toisella kirjoittamisen, mutta joskus kirjoittamisen virvoitusjuoma pysyy liian hapokkaana.

Kokemusten jakaminen ja lukeminen saavat minut tuntemaan, etten ole vaikeiluni tai ajoittaisen euforian kanssa yksin. Se, että tutustuu syvemmin sekä itseensä kirjoittajana että muihin kirjoittajiin ja heidän tapoihinsa tehdä ja nähdä (joko lukemalla, kirjoittajapiireissä, kursseilla tai muissa yhteyksissä) voi olla virkistävää, ravitsevaa, ravistelevaa, jopa käänteentekevää. Tämä on yksi syistä, miksi rakastan paitsi kirjoittamista myös kirjoittamisen opettamista. 

Kirjoittaminen on kamalaa ja ihanaa, mutta kamaluus muuttuu helpommin kohdattavaksi, kun sitä ei tarvitse tehdä yksin. Ja ilo: sehän on jaettuna paras.

Yksi tapa jakaa kirjoittamisen auvoa ja epätoivoa on osallistua kurssille. Ohjaamilleni luovan kirjoittamisen verkkokursseille voi ilmoittautua 13.10. saakka. Lue lisää täällä.