Eeva Åkerblad

Kirjoittamista käsittelevillä kirjoilla on paikka sydämessäni ja enenevissä määrin myös kirjahyllyssäni, jonne olen alkanut keräillä sekä kiinnostavia uutuuksia että hyväksi todettuja vanhoja tuttuja. Näin lähistöllä on aina keskustelukavereita, kun tekee mieli piehtaroida kirjoittamisen niityillä ja soilla (muttei kirjoittaa) tai suunnitella omaa opetusta.

Jo kirjoitusoppaiden läsnäolo rauhoittaa. Seurassani on aina kärsivällisten neuvonantajien ja (ennen kaikkea) samassa suossa rämpivien heimo, joka tsemppaa, kyseenalaistaa rajoittavia ajatusmallejani, lohduttaa ja patistaa työn ääreen silloin, kun siitä yrittää neuvotella itsensä ulos. Jos kirjoittamisessa tulee vaikeuksia, niin kuin aina välillä tulee, minun ei tarvitse kuin poimia käteeni jokin teos ja selailla sitä. Todennäköisesti silmiini osuu jokin rauhoittava neuvo, tai ainakin saan tunteen siitä, että teen jotakin kirjoittamiseni eteen. Oli se sitten prokrastinointia tai ei.

Kirjoitusoppaita ja kirjoittamista käsitteleviä kirjoja on minusta tarpeen lukea monenlaisia, jottei tule juuttuneeksi yhteen totuuteen ja jotta huomaa, miten eri tavoin kirjoittamista voi lähestyä ja käsitellä. Jos joku sanoo, että älä koskaan tee näin, saattaa seuraava väittääkin, että siitä vain, tai että kannattaa suhtautua varauksella, jos joku sanoo, että luovassa kirjoittamisessa on yleispäteviä lakeja.

Jotkut teokset sisältävät oppaan hengessä kirjoitusharjoituksia, jotkut ovat enemmän tieteellisesti orientoituneita, jotkut opettavat kurinalaiseen kunnianhimoisuuteen, jotkut auttavat nauttimaan tekemisen ilosta ja luovan prosessin vaiheista ja vaiheiluista. Jotkut kirjat ovat arkisia ja omakohtaisia, jotkut koukeroisia ja korkealentoisia, jotkut tiukan käytännönläheisiä. Jotkut sitä kaikkea, ja vaikka mitä muuta.

Mitä enemmän kirjoitusoppaita lukee, sitä paremmin huomaa, että eri kirjoittajien neuvot ja käsitykset saattavat olla keskenään hyvinkin erilaisia, jopa ristiriitaisia. Samoin alkaa nähdä, miten erilaisia työskentelytapoja eri kirjoittajilla on.

Se, mikä tekee toisesta tuotteliaan, voi olla toiselle lamauttavaa. On esimerkiksi niitä, jotka suunnittelevat insinöörin tarkkuudella ja niitä, joille ensimmäisen version kirjoittaminen on kaoottista tyhjään sohimista ja kokeilua, joka paljastaa muotonsa ja ehkä jopa lajinsa vasta matkan varrella (itse kuulun usein jälkimmäisiin). Kumpikaan tapa ei ole oikein tai väärin. Ajattelen, ettei myöskään ole olemassa lukkoonlyötyä kirjoittajanlaatua. Jokaisen teoksen luomisprosessi muodostaa omanlaisensa lait ja rakennustelineet.

Kirjoittamista käsitteleviä kirjoja lukemalla voi laajentaa ja ravistella omia käsityksiään siitä, mitä kirjoittaminen on, miten se tapahtuu ja mihin se voi johtaa. Viime aikoina olen ajatellut paljon sitä, miten joskus sen sijaan, että miettisi mitä ja minkälaatuista kirjoittaa, olisi paikallaan palauttaa huomio siihen, miksi ja ennen kaikkea miten kirjoittaminen tapahtuu.

Ja hiljalleen alkaa tapahtua se, mikä käy aina, kun oppii jotakin. Mitä syvemmälle juttuun alkaa päästä sisään, sitä paremmin tajuaa, miten vähän siitä tietää. Se on ihana tila. Siitä alkaa todellinen seikkailu.

Yhdestä asiasta kaikki kirjoittamista käsittelevät kirjat ovat samaa mieltä, väitän. Jos haluaa oppia kirjoittamaan, on tehtävä ainakin kahta asiaa: kirjoitettava ja luettava paljon. (Ensisijaisesti muuta kuin niitä kirjoittamisoppaita!)

Allekirjoitan väitteen, vaikka toivonkin vielä löytäväni oppaan, joka sisältää maagisen reseptin, joka tekisi kirjoittamisesta ja siihen ryhtymisestä ja jatkamisesta vaivatonta ja sujuvaa. Tähän makoisaan taika-smoothieen tulisi vain kaksi ainesosaa (jotka löytyisivät jo valmiiksi kaapista, tietenkin).

Koska sellaista tuskin tulee koskaan vastaan, tässä on oma, kulunut mutta hyväksi todettu reseptini:

Smoothie kahden ainesosan taikajuomaksi meille, jotka haluamme kirjoittaa:

Ota esiin luettavaa ja kirjoitusvälineet, heitä blenderiin ja nauti joka päivä.

(Tässä vaiheessa alan miettiä: mitä mieltä kirjoittamisessa sitten olisi, jos se olisi aina helppoa ja yllätyksetöntä? Annettakoon kunnia soljuvien hetkien rinnalla sivupoluille, epävarmuudelle, epätoivolle, erehdyksille ja ennakoimattomuudelle.)

Mutta miksi lukea kirjoitusoppaita, kun kannattaisi vain kirjoittaa? Siksi, että hyvän, ajatuksia herättävän kirjoittamista käsittelevän kirjan lukemisen jälkeen tekee mieli kirjoittaa vielä enemmän, useammin, kiihkeämmin, riskialttiimmin, todemmin ja rohkeammin; välittämättä niinkään edes siitä, mihin se johtaa tai ”onnistuuko” se. Se on myöhempien aikojen huoli, ja silloinkin lukijan silmässä.

Rakkaudesta kirjoittamista käsitteleviin kirjoihin lanseeraan täällä postaussarjan, jossa esittelen kokoelmani lemppareita. Ehkä myös tutustun teoksiin, joita en vielä ole lukenut. Vinkkejä otetaan vastaan! Ensimmäisessä osassa esittelyssä on kaksi suomalaista uutuutta ja yksi 1990-luvulla kirjoitettu klassikko, jota ei ole suomennettu.

Onko teillä suosikkeja kirjoittamista käsittelevien kirjojen joukossa?