Avainsana: kirjoittaminen
-
Japanin riisipellot ja Kate Winsletin hiukset
Kirjoitan tätä Japanin maaseudulla, jossa olen elellyt viimeiset kaksi kuukautta. Olen kulkenut iltapäiväkävelyillä pitkin riisipellonreunaa, katsellut ikkunasta karppilampea, sammalta, kiviä ja lumihuippuisia vuoria (kiivennytkin yhdelle silloin vielä lumettomalle), seurannut miten japaninvaahteran lehdet punertuvat ja kirjoittanut, lukenut, kirjoittanut. Olen lillunut kuumien lähteiden päälle rakennetuissa onsen-kylpylöissä ja ottanut paikallisista mammoista mallia hitaasti ja huolellisesti peseytymisessä ennen höyryävään…
-
Kirjoittamisen apeus ja auvo
Kun olin pieni lapsi, maistoin kuulemma isoäitini keittiön pöydän ääressä ensimmäistä kertaa Coca-Colaa. Otin lasista reilun hörpyn. Hapot väänsivät kasvoni irvistykseen, joka kieli kaikesta muusta kuin mielihyvästä. ”Väkevää”, totesin. ”Hyvää.” Sellaista se on kirjoittaminenkin, ajattelen. Joskus se sujuu kuin leikki. Teksti onnistuu ohittamaan päälakeni, käsivarteni, sormeni ja itsekriittisyyteni ja virtaa jostakin tuntemattomasta maisemasta, joka tekee…
-
Luovan kirjoittamisen verkkokurssit alkavat lokakuussa
Haaveiletko kirjoittamisesta, mutta et oikein tiedä mistä aloittaa? Tai oletko jo aloittanut, mutta et tunnu pääsevän eteenpäin? Kaipaisitko kirjoittajayhteisöä tai kirjoittamisen ohjaajan henkilökohtaista tukea riippumatta siitä, missä päin maailmaa majailet? Tervetuloa luovan kirjoittamisen verkkokursseille, jotka alkavat lokakuun lopussa!
-
Lause liikuttaa (ylös pulpetista)
Pujottelen pulpettien välissä luokkahuoneessa. Pöydät ovat tavallista lähempänä toisiaan, sillä olemme heti sanataidepajan alussa raivanneet luokkaan tilan, jossa mahdumme välillä liikkumaan ja leikkimään. Tunnelma on keskittynyt, jopa harras. Toisaalla kynät rapisevat lakkaamatta niin, että äänen voi kuulla rivien päästä. Toisaalla katseet ovat kiinnittyneet kauas, uppoutuneet kuvitteluun. Kun kävelen ohi, liu’uttavat jotkut kirjoittajat kämmenensä vihkonsa päälle…
-
Kirjekavereita Vaajakoskella
Varhain tiistaiaamuna kävelin tiheässä lumisateessa kohti bussipysäkkiä. Repussani oli ruutupapereita, kyniä, tietokoneeni ja tyhjiä kirjekuoria. Linja-auto poimi minut kyytiinsä ja päästi ulos Jyväskylän Vaajakoskella, Väkkärän palvelutalon edustalla. Kävelin sisään, istuin alas ja kerroin päiväkeskuksen asiakkaille ehdotukseni: tänään kirjoittaisimme yhdessä kirjeen, jonka toimittaisin läheisen koulun oppilaille. Pian kuulin lapsuudentarinoita kouluun kannetuista puolukkaämpäreistä ja ruokailun aikana pulpettia…
Eeva Åkerblad 